sunnuntai 21. elokuuta 2016

Mööpelin sisuskalut

Hankimme siis tänä kesänä ihka ensimmäisen vaunumme - itseasiassa aika tasantarkkaan kuukausi ja 2 päivää sitten - josta aiomme remontoida ja muokata omannäköisemme.

 Sängyt on mahdollista pitää erillisvuoteina. Joka puolella seiniä kiertää pehmuste, ilmeisesti nukkumismukavuutta ajatellen. Kuten huomata saattaa, pääväri vaunussa on sininen.

 Oleskelutila/ruokailupöytä. Tästä saa tarvittaessa muunnettua sängyn. Vaunusta löytyi myös mikro ja muita varusteita, mutta myimme nämä lähes heti, sillä emme tarvitse niitä itse.

Keittiöstä löytyy kaasuliesi sekä vesipiste. Uunia ei ole, mutta suunnittelimme ostavamme erillisen uunin, mikäli sitä alkaa kaivata. Kuten huomata voi, kaappeja on jo tässä kohtaa pohjamaalattu valkoiseksi.




Vessa on pieni, mutta sievä. Suihkua ei ole, mutta totesimme pitkän pähkäilyn jälkeen, että se ei ole meille välttämätön varuste vaunussa; leirintäalueilla kuitenkin suihkut löytyy, joissa kuitenkin tulemme käymään. Säilytystilaa on suhteellisen ruhtinaallisesti.

Koska olemme fiftarifaneja ja kaikki pastellisävyt on suorastaan kultaa, tulee Mööpelikin saamaan osansa tästä innosta.
Kaapit tulevat saamaan valkovihreän kuoren, muihin tasoihin harmaan/valkoisen puujäljitelmää. Katsotaan, saadaanko myös otettua osa kalusteista pois tiputtaaksemme vaunun painoa hiukan.

Ensimmäisenä jouduimme kuitenkin kuuraamaan vaunun lattiasta kattoon, sillä sen sisällä oli ihan käsittämätön haju. Siis sellainen, että olin takuuvarma, jotta tulen törmäämään kuolleeseen hiireen jonkin laatikon pohjalta. Hiiriä ei löytynyt, mutta hajut saatiin (melkein) kokonaan haihdutettua. (Eli jos löytyy vinkkejä kunnon hajunpoistoon, niin otetaan ilomielin vastaan.. tai ehdotuksia mistä tuo haju saattaisi johtua).

Kaikki tekstiilit käytettiin pesukoneen kautta, penkinpäälliset kahteen kertaan, sillä haju ei meinannut yhdellä pesulla irrota.

Loppukaneettina voisi sanoa;
Kiitos äiti pesukoneen sekä kärcherin lainasta. Kiitos Tuula vinkistä hajunpoistajaan, ja kiitos Karavaanari-ryhmälle Facebookissa vinkistä kosteudenpoistajaan. 

4 kommenttia:

  1. Otsonointi koko vaunuun - pitäisi hajut ja pöpöt lähteä ! Onnea unelmienne matkaan ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsonointi onkin itseasiassa listalla mikäli muut ei auta! :D Saatiin myös vinkkaus, että kannattaa varmistaa, ettei ole kosteusvahingosta kyse.

      Kiitos onnentoivotuksista. <3

      Poista
  2. Vaunua ei saisi ominpäin lähteä keventämään jos ei tiedä mitä tekee. Se voi vaikuttaa vaunun painopisteeseen ja näin ollen myös sen vakauteen eri olosuhteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otamme kyllä huomioon kaikki nämä asiat tehdessämme. :)

      Poista

Kiitos kannustavista sanoistasi.