maanantai 22. elokuuta 2016

Väliaikainen verhoilu jämäkankailla

Kuten aiemmin jo mainittua, vaunun alkuperäinen värimaailma ei soveltunut varsinaisesti meidän ihailemaamme värimaailmaan.

Koitimme etsiä kuvia sellaisista vaunuista, jotka sopivat meidän ajatusmaailmaan ja värimaailmaan. Löysimmekin useita hyviä inspiraatiokuvia Pinterestistä.
Ennen kuin kuitenkaan aloimme tekemään mitään älyttömän suuria muutoksia, teimme sohvaosien päälle yksinkertaiset suojat, jotta sinisen verhoilukankaat olisivat poissa silmistä. Kokonaan uudet päälliset ompelen kunhan saan aikaa, ja keksin, miten ne voisin yksinkertaisimmillaan tehdä.

Tähän muuten saa antaa vinkkejä, jos löytyy. Luin jostain, että kankaan tulisi olla paloturvallista/palonkestävää, mutta kuinka suuren etikettivirheen teen, jossei kankaat ole sellaista? Voinko käyttää normaaleja verhoilukankaita?

Alkutilanne
Kaivoin kaapista esille äidiltä saamani kankaanpalasen, joka ei ollut löytänyt hänellä paikkaa. Seuraksi repäisin muutamasta Tokmannin kympin lakanasta soiroja, joilla verhosin loput penkeistä. Yhden penkin päällä on häistä pöytäliinalakana.

Verhoista nappasin siniset pois kokonaan. Ilme raikastui heti huomattavasti, eikä tunnu yhtään niin laivamaiselta tai painavalta. Nopea, mutta helppo ja ennen kaikkea edullinen muutos.




Meillä tätä sohvapuolta ei siis käytetä sänkynä varsinaisesti, joten tämänhetkisten päällisten epäkäytännöllisyys ei haittaa. Toki kun sitä alkaa liikkumaan enemmän ja niitä tahtoisi jossain kohtaa pestäkin, voi käytännöllisyyskin olla aika suuri tekijä..





Sängyt tosiaan olivat ostohetkellä erillisvuoteina, mutta toki teimme niistä ensitöiksemme parivuoteen. Ympäriinsä kiertävään pehmusteeseen heitin päälle valkoisen lakanan rauhoittamaan tunnelmaa.

Sänkyyn ei vielä ole päiväpeittoa, koska sitä juuri oikeaa ei ole vielä kävellyt vastaan. Voi olla, että joudun sen itse tekemään..

Vasemmanpuoleisen ikkunan alta todennäköisesti tullaan irrottamaan pehmuste, sillä mikäli vaunu säilyy meidän käytössä, ei sänkyjä enää toisistaan irroteta, eikä tuolle pehmusteelle oikein funktiotakaan ole tuossa.

 Pienellä saa ihmiset hyvät paljon aikaiseksi! Kun vain uskaltaa kokeilla. :)






5 kommenttia:

  1. Tuosta verhoilusta sen verran vain, että ei tarvitse maksaa erikoiskankaista maltaita �� Esimerkiksi villa materiaalina on melko paloturvallinen ja lisäksi helppo, tämän takia suosittu kouluissa, busseissa, jne paikoissa. Ja vaikka sinisestä pidän, ni olihan tuo alkuperäinen aika kolkko, hyvä muutos ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyy siis alkaa vilkuilemaan myös villaisia materiaaleja. :)

      Niin ja kiitos myös kehuista! Omaan silmään myös tuo alkuperäinen oli hiukan ehkä liian "toimistomainen", liekö johtuu sitten siitä, että toimistokalusteissa usein käytetään samaa kirsikansävyistä puuta ja samaa sinistä tuoleihin. :)

      Poista
  2. On olemassa sellaista suihketta, jolla saa normaalista kankaasta paloturvallisemman esim. julkisiin tiloihin missä pitää olla!
    Testattiin sitä Sillon koulussa ja toimi! En nyt vaan muista millä nimellä kulkee.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos ihan suunnattomasti! Eikä toi näyttänyt olevan ees kovin pahanhintaista!

      Ja ilmeisen turvallinen käyttää myös käyttötekstiileissä kun saa käyttää myös vaatteisiin. Laajentaa yllättävän paljon vaihtoehtoja kuitenkin, noi paloturvalliset on meinaa yleensä aika kalliita. :D

      Poista
  3. http://www.verhomatto.fi/verhopalvelu/verhon-palosuojaus/id/PALOSUOJA-500ml

    Tällänen löysin, en tosin muista onko tää sitä mitä testattiin :)

    VastaaPoista

Kiitos kannustavista sanoistasi.